MIKSI?
Miksi jokaisen lapsen ja nuoren tulisi ottaa sensomotorinen harjoitusohjelma, Starfish Club?
Se nyt on selvää, että laadukas lasten liikunta pitää sisällään muutakin kuin punaisia poskia ja vikkeliä varpaita. Kerran kokeiltuaan myös lapsi osaa vaatia laatua. Lasten liikunnan ammattilaiselle lapsen kokonaisvaltainen kehitys on kaiken lähtökohta. Tästä syystä huippu-urheilussa jo pitkään käytössä ollutta sensomotorista näkemystä tulee jakaa näkymään ja kuulumaan myös lasten ja nuorten valmennuksessa.
Sain oman kipinän sensomotoriseen valmennukseen toisen asteen koulutuksessa. Ihastuin sen yksilöä syvästi kunnioittavaan lähestymiskulmaan ja kykyyn nostaa pintaan ainainen kehitys. Lähdin ottamaan selvää löytyisikö menetelmän avulla työkaluja kehon ja mielen syvemmpään yhteyteen. Löytyihän sieltä, paljonkin. Erittäin pätevien työkalujen lisäksi sain järkeenkäypiä vastauksia kysymykseen: miksi?
Perustin nämä sivut, jotta tietoa olisi kaikkien saatavilla. Näiden sivujen ansiosta perheiden isät ja äidit ovat löytäneet minut. Jokaisen perheen tarina on erilainen, mutta on niissä paljon yhteistäkin. Ainakin se yhdistää, että uuvuttavaa taistelua on käyty jo useamman vuoden ajan. Pahimmillaan taistelua on takana jo yli vuosikymmen. Yhteyttä otetaan tilanteessa, että enää ei jakseta. Ilokseni olen saanut kuulla myös perjeistä, jotka ovat saaneet kunnollista apua. Autan etupäässä niitä perheitä, jotka on jätetty oman onnensa nojaan.
Perheiden lisäksi apua on pyydetty myös koulumaailmasta. Luokkahuoneet tai liikuntasalit ovat ensin täyttyneet opettajista, kun koulun rehtori on pyytänyt luentoa sensomotorisesta valmennuksesta. Tämän jälkeen on saatu käyntiin harjoitusmallien jalkauttaminen ensin opettajien kautta luokkiin ja sitten innokkaimpien oppilaiden toimesta jopa koteihin.
Koulumaailman lisäksi keskusteluja on käyty mm. terapeuttien kanssa. Yleisin kysymys on ollut: miksi tästä asiasta ei puhuta yleisemmin ja laajemmin, vaikka haasteet on helposti havaittavissa?
Ovat ne pienen ihmisen haasteet sitten pieniä tai suuria, fyysisiä tai psyykkisiä, niin ennemmin tai myöhemmin ne näyttäytyvät ongelmina hänen sosiaalisessa käytöksessä, ja siitä ei ole enää paljoa matkaa suuriin menoeriin yhteiskunnassa.
Iän myötä haasteet muuttuvat monilla hermoston ylikierroksista kärsivillä ongelmiksi ja lumipalloefekti on valmis. Vyörymään lähteneen lumipallon liike on kuitenkin pysäytettävissä, mutta toimeen olisi syytä tarttua silloin, kun ihminen on vielä lapsi. Siksi ensimmäinen kysymys kuuluukin: miksi emme tartu toimeen silloin, kun haasteet ovat vielä pieniä? Syytä olisi, sillä jo vähäinen, 10min päivittäinen liikunta tekisi suuren vaikutuksen pienen ihmisen keskittymiskykyyn, hahmottamiseen ja oppimiskykyyn.
Me sensomotoriikan asiantuntijat olemme luennoineet, kouluttaneet ja neuvoneet aiheesta kiinnostuneita. Aiheesta lytyy nykyään jo useampia blogeja.
Olen saanut kuulla, kuinka samanlaisia haasteita nousee esiin niin urheiluseurojen junioritoiminnassa mukana olevien lajivalmentajien kuin myös instrumenttien soittamista opettavien soitonopettajien puolelta. Valmentajaa ja soitonopettajaa yhdistää harrastamaan tulevien lasten ja nuorten halu kehittyä. Tämä onkin eritäin hyvää kasvualustaa, sillä oman intohimonsa äärellä oleva on taitotasosta riippumatta halukas kehittymään.
Ymmärrän sitä tuskaa, jota hermoston ylivireystilasta kärsivät lapset ja nuoret (myös aikuiset) käyvät läpi. Näen heidät kuin peilikuvina itsestäni ennen omaa harjoittelua. Ikävä kyllä pystyn jopa näkemään lapset ja nuoret aikuisina yrittämässä parhaansa, mutta epäonnistumassa kerta toisensa jälkeen. Aina ei ole paikkaa sanoa, vaikka tiedän: miksi?
Olen elävä esimerkki siitä, että asioihin voidaan saada muutos. Olen vieläkin todella kiitollinen siitä, että hankin tuekseni järkeviä puhuvan valmentajan ja avukseni muutoksen mahdollistavat harjoitteet. Harmi vain, että sensomotorinen valmennus löysi minut vasta ehdettyäni yli 40-vuoden ikään. Tällä hetkellä kokemalleni mielenrauhalle olisi ollut käyttöä jo paljon aikaisemmin. Käytännössä juuri tämä on yksi suurista syistä omalle tarmolleni suunnata Starfish Club -harjoitusohjelmaa lapsiperheille ja nuorille.
Sensomotorisen valmennuksen apua tarvitsevien lasten ja nuorten määrä on tänä päivänä huomattavasti suurempi kuin vielä muutama vuosikymmen aiemmin. Jos n. 40 vuotta sitten yhdestä luokkahuoneesta löytyi yksi tai kaksi selkeästi hermoston ylivireystilasta kärsivää lasta, niin tällä hetkellä luku on moninkertainen. En edes uskalla ajatella menoa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä, jos tähän ei vieläkään puututa.
Mikä siis neuvoksi?
On toiminnan tasolla tavallaan palattava takaisin lähtösuoralle, varhaiseen lapsuuteen. Starfish Club -harjoitusohjelma jatkaa lapsen ja nuoren keskushermoston kehittämistä siitä, mihin kehitys syystä tai toisesta pysähtyi jo ihan pienenä, varhaisessa lapsuudessa. Kehitys pysähtyi, tai tarkemmin sanottuna se muuttui selviytymiskamppailuksi, joka mahdollistui ottamalla käyttöön nykyyhteiskunnassa pärjäämisen kannalta välttämättömät kompensointimallit. Huono puoli tässä kamppailussa on se, että mitä kauemmin ihminen on kompensoinut, sitä kovempi työ hänellä on oppia pois kehoon juurtuneista ajatus- ja toimintamalleista.
Sain oman kipinän sensomotoriseen valmennukseen toisen asteen koulutuksessa. Ihastuin sen yksilöä syvästi kunnioittavaan lähestymiskulmaan ja kykyyn nostaa pintaan ainainen kehitys. Lähdin ottamaan selvää löytyisikö menetelmän avulla työkaluja kehon ja mielen syvemmpään yhteyteen. Löytyihän sieltä, paljonkin. Erittäin pätevien työkalujen lisäksi sain järkeenkäypiä vastauksia kysymykseen: miksi?
Perustin nämä sivut, jotta tietoa olisi kaikkien saatavilla. Näiden sivujen ansiosta perheiden isät ja äidit ovat löytäneet minut. Jokaisen perheen tarina on erilainen, mutta on niissä paljon yhteistäkin. Ainakin se yhdistää, että uuvuttavaa taistelua on käyty jo useamman vuoden ajan. Pahimmillaan taistelua on takana jo yli vuosikymmen. Yhteyttä otetaan tilanteessa, että enää ei jakseta. Ilokseni olen saanut kuulla myös perjeistä, jotka ovat saaneet kunnollista apua. Autan etupäässä niitä perheitä, jotka on jätetty oman onnensa nojaan.
Perheiden lisäksi apua on pyydetty myös koulumaailmasta. Luokkahuoneet tai liikuntasalit ovat ensin täyttyneet opettajista, kun koulun rehtori on pyytänyt luentoa sensomotorisesta valmennuksesta. Tämän jälkeen on saatu käyntiin harjoitusmallien jalkauttaminen ensin opettajien kautta luokkiin ja sitten innokkaimpien oppilaiden toimesta jopa koteihin.
Koulumaailman lisäksi keskusteluja on käyty mm. terapeuttien kanssa. Yleisin kysymys on ollut: miksi tästä asiasta ei puhuta yleisemmin ja laajemmin, vaikka haasteet on helposti havaittavissa?
Ovat ne pienen ihmisen haasteet sitten pieniä tai suuria, fyysisiä tai psyykkisiä, niin ennemmin tai myöhemmin ne näyttäytyvät ongelmina hänen sosiaalisessa käytöksessä, ja siitä ei ole enää paljoa matkaa suuriin menoeriin yhteiskunnassa.
Iän myötä haasteet muuttuvat monilla hermoston ylikierroksista kärsivillä ongelmiksi ja lumipalloefekti on valmis. Vyörymään lähteneen lumipallon liike on kuitenkin pysäytettävissä, mutta toimeen olisi syytä tarttua silloin, kun ihminen on vielä lapsi. Siksi ensimmäinen kysymys kuuluukin: miksi emme tartu toimeen silloin, kun haasteet ovat vielä pieniä? Syytä olisi, sillä jo vähäinen, 10min päivittäinen liikunta tekisi suuren vaikutuksen pienen ihmisen keskittymiskykyyn, hahmottamiseen ja oppimiskykyyn.
Me sensomotoriikan asiantuntijat olemme luennoineet, kouluttaneet ja neuvoneet aiheesta kiinnostuneita. Aiheesta lytyy nykyään jo useampia blogeja.
Olen saanut kuulla, kuinka samanlaisia haasteita nousee esiin niin urheiluseurojen junioritoiminnassa mukana olevien lajivalmentajien kuin myös instrumenttien soittamista opettavien soitonopettajien puolelta. Valmentajaa ja soitonopettajaa yhdistää harrastamaan tulevien lasten ja nuorten halu kehittyä. Tämä onkin eritäin hyvää kasvualustaa, sillä oman intohimonsa äärellä oleva on taitotasosta riippumatta halukas kehittymään.
Ymmärrän sitä tuskaa, jota hermoston ylivireystilasta kärsivät lapset ja nuoret (myös aikuiset) käyvät läpi. Näen heidät kuin peilikuvina itsestäni ennen omaa harjoittelua. Ikävä kyllä pystyn jopa näkemään lapset ja nuoret aikuisina yrittämässä parhaansa, mutta epäonnistumassa kerta toisensa jälkeen. Aina ei ole paikkaa sanoa, vaikka tiedän: miksi?
Olen elävä esimerkki siitä, että asioihin voidaan saada muutos. Olen vieläkin todella kiitollinen siitä, että hankin tuekseni järkeviä puhuvan valmentajan ja avukseni muutoksen mahdollistavat harjoitteet. Harmi vain, että sensomotorinen valmennus löysi minut vasta ehdettyäni yli 40-vuoden ikään. Tällä hetkellä kokemalleni mielenrauhalle olisi ollut käyttöä jo paljon aikaisemmin. Käytännössä juuri tämä on yksi suurista syistä omalle tarmolleni suunnata Starfish Club -harjoitusohjelmaa lapsiperheille ja nuorille.
Sensomotorisen valmennuksen apua tarvitsevien lasten ja nuorten määrä on tänä päivänä huomattavasti suurempi kuin vielä muutama vuosikymmen aiemmin. Jos n. 40 vuotta sitten yhdestä luokkahuoneesta löytyi yksi tai kaksi selkeästi hermoston ylivireystilasta kärsivää lasta, niin tällä hetkellä luku on moninkertainen. En edes uskalla ajatella menoa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä, jos tähän ei vieläkään puututa.
Mikä siis neuvoksi?
On toiminnan tasolla tavallaan palattava takaisin lähtösuoralle, varhaiseen lapsuuteen. Starfish Club -harjoitusohjelma jatkaa lapsen ja nuoren keskushermoston kehittämistä siitä, mihin kehitys syystä tai toisesta pysähtyi jo ihan pienenä, varhaisessa lapsuudessa. Kehitys pysähtyi, tai tarkemmin sanottuna se muuttui selviytymiskamppailuksi, joka mahdollistui ottamalla käyttöön nykyyhteiskunnassa pärjäämisen kannalta välttämättömät kompensointimallit. Huono puoli tässä kamppailussa on se, että mitä kauemmin ihminen on kompensoinut, sitä kovempi työ hänellä on oppia pois kehoon juurtuneista ajatus- ja toimintamalleista.
|
Jotta kompensointia olisi millään aikataululla mahdollista vähentää, pitäisi saada aistimuksina kerätty tieto virtaamaan niille keskushermoston osa-alueille, jotka vastaavat sen tiedon seulonnasta. Ihmisen tarkoituk-senmukainen toiminta kun onnistuu vain ja ainoastaan oikeaan mittasuhteeseen asettuneiden aistimusten avulla. Tämä vaatii päivittäistä harjoittelua. Omasta, ja valmennettavieni puolesta minulla on ilo ja kunnia sanoa: kaikki harjoittelulle annettu aika on vaivan arvoista.
Jarno Jokela
Sensomotoriikan asiantuntija Lasten liikuntaan ja hyvinvointiin erikoistunut liikunnanohjaaja AMK |
|
